Verkostoitumisilta 5.9.2017

By | 14.09.2017|Yleinen|

Syksy aloitettiin yhteisellä illanvietolla kiinteistömarkkinoista keskustelemalla. Finnforumin jäsen Milla Mouhu kertoi työstään Franchising-ketju RE/MAX:n kiinteistönvälittäjänä sekä antoi neuvoja asuntoasioihin. Vilkasta keskustelua viihtyisässä ilmapiirissä riitti moneksi tunniksi.

 

Haastattelussa Planmecan perustaja Heikki Kyöstilä

By | 01.09.2017|Jäsenet, Yleinen|

Planmeca Group on pysynyt terveysteknologian kehityksen aallonharjalla jo yli 45 vuoden ajan. Heikki Kyöstilä perusti yrityksen Suomessa vuonna 1971 ja hän on yhä yrityksen toimitusjohtaja ja omistaja. Kyöstilä on nähnyt yrityksensä kehittyvän käsi kädessä alan kanssa. Hänen mukaansa yksi suurimmista syistä Planmecan menestyksen takana on horjumaton sitoutuminen jatkuvaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

Planmeca Groupin tarina käynnistyi Suomessa. Mitä tämä merkitsee yritykselle?

Planmed Verity design

“Olemme ylpeitä suomalaisuudestamme ja olemme aina uskoneet vankasti suomalaiseen osaamiseen. Päämajamme sekä suurin osa tuotannostamme on edelleen Helsingissä. Tänä vuonna Suomi juhlistaa 100-vuotista itsenäisyyttään, joten tämä on meille tärkeä vuosi. Laadukas koulutus, panostukset tutkimukseen ja eri toimijoiden välinen yhteistyö ovat kehityksen kulmakivet. Olemmekin juhlistaneet Suomea muun muassa tukemalla suomalaisia yliopistoja lahjoituksilla. Lahjoitimme myös hienoon kampanjaan, joka keräsi rahaa Crisis Management Initiative (CMI) -konfliktinratkaisujärjestölle. Järjestö työskentelee väkivaltaisten konfliktien ehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi. CMI:n perustaja on rauhannobelisti ja Suomen entinen presidentti Martti Ahtisaari, ja tämä yllätyskampanja oli hänen 80-vuotispäivälahjansa. Rauha ja yhteistyö ovat ihmisyyden ja siten myös yritystoiminnan perusta. Olemme ylpeitä saadessamme tukea tätä hienoa toimintaa.”

Suomi on yritysryhmälle tärkeä, mutta mikä on yrityksen tilanne Itävallassa?

“Suomalaiset juuremme ovat meille tärkeitä, mutta olemme läpikotaisin kansainvälinen yritys – alan suurin yksityisessä omistuksessa oleva yritys itse asiassa. Tuotteitamme viedään yli 120 maahan. On paljon alueita, joissa meillä on vahva jalansija ja myös paljon alueita, joissa näemme suurta potentiaalia. Eurooppa on meille erittäin tärkeä markkina-alue. Itävalta on hieno esimerkki alueesta, jossa olemme menestyneet, mutta missä meillä on yhä tilaa kasvaa ja esitellä palvelukonseptejamme syvemmin. Olen iloinen voidessani sanoa, että monet Itävallan johtavista yliopistoista ja klinikoista ovat asiakkaitamme. Tämä saa minut katsomaan tulevaisuuttamme Itävallassa hyvillä mielin. Plandent GmbH., joka on osa Planmeca Groupia ja Plandent-liiketoimintaryhmää, on tehnyt hienoja suunnitelmia Itävallan toimintaa ajatellen. Mahtavaa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.”

Planmeca Romexis Software 3D

Voitko kertoa hieman yritysryhmän uusimmista tuulista?

“Sanoisin, että tänä vuonna lanseeratut uudet tuotteemme ovat suuri ilon ja innostuksen aihe. Esimerkiksi uusi röntgenlaitteemme asettaa riman korkealle kaikille KKTT-laitteille. Myös uusi potilaan liikkeitä korjaava algoritmimme on uraauurtava innovaatio. Potilaan liikkuminen röntgenkuvauksen aikana aiheuttaa epäselviä kuvia, mikä aiheuttaa tarpeen uusintakuvaukseen. Tämä algoritmi kuitenkin korjaa liikkeen ja näin vähentää tarvetta uusiin röntgenkuvauksiin! Ominaisuus on erityisen kätevä, kun kuvataan potilaita, joiden on vaikea pysyä paikoillaan – esimerkiksi lapsia. Tämä on upea esimerkki innovaatiosta, joka todella parantaa potilashoitoa ja tehostaa hoitohenkilökunnan työtä. Tässä on vielä pakko mainita uusi intraoraaliskannerimme, joka on pieni, kevyt ja nopea. Olemme saaneet siitä hienoja arvosteluja, ja käyttäjät ovat olleet todella vaikuttuneita sen ominaisuuksista.

x-ray

Röntgen

Myöskään medikaaliratkaisumme eivät ole jääneet huomiotta. Planmed, joka on osa Planmeca Groupia, suunnittelee ja valmistaa ainutlaatuisia mammografia- ja raajakuvantamisratkaisuja. Esimerkiksi raajakuvantamiseen tarkoitettu laitteemme mahdollistaa kuvaamisen painonvarauksen alla, mikä tarkoittaa, että kuva voidaan ottaa potilaan ollessa seisoma-asennossa. Tällainen tutkimus on erittäin hyödyllinen muun muassa monissa jalan ja nilkan ongelmatilanteissa. Tarjoamme ratkaisuja myös eläinlääkäreille, mukaanlukien tämä raajakuvantamislaite. Paljon kiinnostavia asioita tapahtuu siis jatkuvasti. Loppupeleissä tässä kaikessa on kyse siitä, että haluamme auttaa hammasalan, terveydenhoidon ja eläinhoidon ammattilaisia antamaan potilailleen parasta mahdollista hoitoa.”

Millaisena tulevaisuus näyttäytyy Planmeca Groupille?

Kuopio University

“Digitaalinen vallankumous on käynnissä, ja pian hammas- ja terveydenhoito ovat täysin digitaalisia. Tämä muutos tarkoittaa myös lisääntyvää koulutustarvetta hammas- ja hoitoalan ammattilaisille. Me vahvistammekin jatkuvasti tuotekoulutuskonseptejamme ympäri maailman vastataksemme tähän tarpeeseen. Akateemisella puolella Planmecan ja Turun yliopiston yhteinen koulutusvientiyritys Nordic Institute of Dental Education taas tarjoaa korkealaatuista täydennyskoulutusta kansainvälisille hammasalan ammattilaisille.

Kuopio University

Olen sanonut tämän aiemminkin ja sanon sen jälleen, elämme jännittäviä aikoja. Uskomme, että 3D-teknologia tulee muuttamaan koko alaa. Ohjelmistopohjaiset innovaatiot ovat kehityksen keskiössä, ja kaikkien laitteiden ja ohjelmistojen on toimittava saumattomana kokonaisuutena. Meidän on jatkettava tutkimukseen ja tuotekehitykseen investoimista, ja on sanomattakin selvää, että asiakkaiden kuunteleminen tulee olemaan Planmeca Groupissa yhtä tärkeää tulevaisuudessa kuin se on ollut tähänkin asti!”

Teksti: Sanna Tolmunen/Planmeca
Kuvat: Planmeca


Planmeca Group

  • Tuotteita viedään yli 120 maahan
  • Liikevaihto n. 730 milj. euroa vuonna 2016
  • Työllistää lähes 2700 henkeä maailmanlaajuisesti
  • Pääkonttori Helsingissä, missä myös Planmecan hammashoitokoneet, röntgenlaitteet sekä mammografia- ja ohjelmistoratkaisut suunnitellaan ja valmistetaan
  • 98% tuotteista vientiin ympäri maailman
  • Yritysryhmään kuuluvat Planmeca Oy, Planmed Oy, Plandent-liiketoimintaryhmä, LM-Instruments Oy, E4D Technologies sekä Nordic Institute of Dental Education Oy

 

Heikki Kyöstilä, Toimitusjohtaja ja perustaja
Planmeca Group

  • 1971: Planmeca Groupin perustaja
  • 1999: Yksityisyrittäjäin Säätiön hallituksen jäsen
  • 2005: Tasavallan presidentin myöntämä Teollisuusneuvoksen arvonimi
  • 2010: ​Maanpuolustusmitali miekkojen kera
  • 2011: Helsingin kaupungin myöntämä Helsinki-mitali
  • 2012: Suomen Jamaikan kunniakonsuli
  • 2017: Lääketieteen kunniatohtori, Oulun yliopisto

Verkostoitumisilta 18.5.2017

By | 06.06.2017|Jäsenet, Tapahtumat, Yleinen|

Suositun verkostoitumisiltamme perusidea on tarjota jäsenillemme mahdollisuus kertoa lyhyesti itsestään, yrityksestään ja toimenkuvastaan. Näin opimme jatkuvasti jotain uutta toisistamme sekä yhteisöstämme. Luomme täten myös vahvemmat lähtökohdat verkostitumiselle.

Tällä kertaa talousfoorumin jäsen, Dr. Bernd Schauer, kertoi toiminnastaan ja yrityksestään Lawvision information systems GmbH. Tämän jälkeen ilta jatkui rennon verkostoitumisen merkeissä.

 

 

Haastattelussa: Suomen suurlähettiläs Hannu Kyröläinen

By | 19.04.2017|Uutiset, Yleinen|

Suomen suurlähettiläs Hannu Kyröläinen

Saksaksi / Auf deutsch>>
  1. Suomen tasavallan synnyn historian kuvaileminen omin sanoin lyhyesti.

Suomen tasavallan itsenäistymisen taustalla oli kansallinen herääminen. Se oli pitkä prosessi,  joka lepäsi niin kulttuurisen omaleimaisuuden löytämisen kuin kansantalouden kulmakivien luomisen varassa.  Suomen kielen vakiintuminen kirjakieleksi ja suomenkielisen kirjallisuuden nousu olivat osa kehitystä. Sitä tuki kansakoulun (Volksschule) perustaminen 1866 antamaan peruskoulutusta omalla äidinkielellä.  Poliittinen herääminen kehittyi vähitellen itsenäisyystahdoksi, jonka toteutumista valtiollisena itsenäisyytenä 6.12.1917 alkaen vauhditti Euroopan tilanteen luoma mahdollisuuden ikkunan hyväksikäyttö.

  1. Minkälainen on Suomi100-juhlavuoden ohjelma (laajuus) ja sen kohokohdat?

Suomi100-juhlavuoden teema on ”yhdessä”.  Sen mukaisesti vuotta vietetään suomalaisten ja Suomen ystävien yhteistyönä.  Juhlavuosi käynnistyi vuoden 2017 alussa ja huipentuu itsenäisyyspäivän 6.12. viettoon. Vuoden ensimmäinen kolmannes luotaa Suomen valtion satavuotista historiaa ja siihen osui suuria urheilutapahtumia kuten hiihdon MM-kisat Lahdessa ja taitoluistelun MM-kisat Helsingissä. Kesä-Suomessa satavuotiasta juhlistetaan paljon ulkona Suomen suvesta nauttien. Syksyn kynnyksellä, elokuun kolmantena viikonloppuna koittaa tapahtumien superviikonloppu, josta alkaa lähtölaskenta Sata päivää sataan.

  1. Miten Suomi100 ohjelma näkyy Itävallassa?

Juhliminen ei rajoitu Suomeen.  Täällä Itävallassa meillä on ohjelmassa lukuisia tapahtumia, joita ”yhdessä”-tunnuslauseen mukaisesti järjestetään monien kumppaneiden kanssa. Tapahtumien aiheet vaihtelevat elokuvasta kirjallisuuteen, koulusta kuusenistutukseen, rakentamisesta urheiluun. Itse nostaisin erityisesti esille Itävallassa maaliskuussa järjestyt Special Olympics –talvikisat, joissa Suomen 34 urheilijan joukkue Suomi100-hengessä saalisti 24 mitalia. Odotan myös  Tulevaisuuden kuusen istutusta, joka Wienin kaupungin ystävällisellä myötävaikutuksella tapahtuu syyskuussa Rudolfsparkissa.

  1. Miten arviotte Suomen seuraavan 100 vuoden poliittisen ja taloudellisen kehityksen?

Onneksi lopuksi tuli helppo kysymys! Olisivatkohan Suomen itsenäisyyden puuhamiehet ja naiset reilu sata vuotta sitten ryhtyneet itsenäisyyshankkeeseen, jos he olisivat tienneet, mitä edessä oli: kansalaissota, kaksi sotaa Neuvostoliittoa vastaan ja yksi Saksaa vastaan, pula-aikoja, mutta myös kansallinen eheytyminen, taloudellinen vaurastuminen, tasa-arvo, olympiakisat, Nokia, eurooppalaisen yhteyden vahvistuminen EU-jäsenyydeksi. Kun tulevaisuuden riskejä ja saavutuksia ei voi punnita, ratkaisevaa on luottamus omaan itseensä ja kykyyn menestyä.  Uskon, että suomalaiset säilyttävät tulevaisuudenuskonsa ja sen varassa rakentavat tulevaisuuttaan seuraavan vuosisadan.

Hannu Kyröläinen:

Suurlähettiläs Hannu Kyröläinen aloitti Wienin suurlähetystön päällikkönä 1.9.2016.

Kyröläinen saapuu Wieniin Helsingistä, jossa hän on viime vuosina toiminut mm. tasavallan presidentin kestävän kehityksen neuvonantajana, turvallisuuspolitiikan johtavana asiantuntijana ja Lähi-idän joukkotuhoaseiden riisuntaan liittyvässä tehtävässä.

Suurlähettiläs Kyröläisellä on pitkä kokemus ulkoasiainhallinnon palveluksessa. Hän on aiemmin toiminut Suomen suurlähettiläänä Prahassa (vuosina 2007–2010) sekä mm. globaaliasioiden osaston osastopäällikkönä ja EU:n ja Länsi-Euroopan yksikön päällikkönä. Hän on myös palvellut Suomen YK-edustustossa New Yorkissa ja Suomen pysyvässä edustustossa Genevessä. Kyröläinen on tullut ulkoasiainhallinnon palvelukseen vuonna 1982.

Komennus Itävallassa on Kyröläiselle mieluinen. Tehtävässä yhdistyvät monenvälinen YK-toiminta sekä Suomen ja Itävallan kahdenväliset suhteet, mikä on ainutlaatuista Suomen edustustokentässä.
Suurlähettiläs Kyröläisellä ja hänen vaimollaan on yksi aikuinen tytär.

 

Weitere Beiträge laden